Suomen kirjallisuus Venäjän vallan aikana 1809-1917

Suomen ollessa Ruotsin vallan alaisuudessa suomen kieltä nähtiin lähinnä vain hengellisessä kirjallisuudessa. Akateeminen kirjallisuus oli edelleen ruotsiksi ja latinaksi. Suomen Ruotsista erottamisen jälkeen vuonna 1809 alkoi Suomen kansallishenki herätä ja Suomen kirjallisuus sai omintakeisempaa muotoa ja sisältöä. Venäjän keisari Aleksanteri I antoi Suomelle autonomian, mikä edesauttoi kansallishengen nousua.

1800-luvun alkupuolella Upsalasta tullut uusromanttinen suuntaus sai joukon kannattajia, joita myöhemmin kutsuttiin Turun romantikoiksi. He olivat etupäässä yliopistopiireissä luomassa Suomelle omaa kirjallisuusidentiteettiä. Tämän poliittis-kirjallisen liikkeen tarkoituksena oli suomalaisen kansallistunteen herättäminen ja suomenkielisen kulttuurin kehittäminen. Liikkeen johtohahmona oli suomalainen poliitikko ja kirjailija Adolf Ivar Arwidssonin.

Suomalaisuutta ajoivat monet kirjailijat kirjoituksissaan, kuten Arwidssonin Åbo Morgonblad -lehdessä vuonna 1821. Fennomanian keskukseksi perustettiin 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja 1840-luvulla J. V.  Snellmanin johdolla kohotettiin suomalaisten kansallishenkeä. Snellman osoitti suorasanaisesti miten Suomen kansa oli henkisesti ja aineellisesti jäänyt muista jälkeen ja miten syynä oli kansallishengen puute. Jotta syntyisi kansallishenki, täytyi suomen kieli olla sivistys- ja valtakielenä.  Suomen kieli oli siis saatava valtakieleksi yliopistoihin, virastoihin ja kouluihin.

Snellmanin sanat synnyttivät myös vastarintaa, jota kutsuttiin svekomaniaksi. Ruotsalaisessa sanomalehdistössä yritettiin osoittaa kuinka suomen kielen asettaminen sivistyskieleksi oli mahdotonta. Hallituspiireissä fennomaniaan suhtauduttiin vihamielisesti, mikä johtikin vuoden 1850 sensuurikieltoon. Sen mukaan suomeksi ei ilman erityistä lupaa saanut painattaa muita uusia kirjallisia tuotteita kuin sellaisia, jotka tavoittelivat uskonnollista mielenylennystä tai taloudellista hyötyä. 1850-luvulla Krimin sodan aikana tämä sensuuriasetus kuitenkin vaipui unohduksiin ja 1860 se kumottiin vielä muodollisesti.

Vapaamielisen Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle vuonna 1855 ilmapiiri keveni ja suomenmielisyys nosti päätään. Vaadittiin perustettavaksi korkeampia suomenkielisiä oppilaitoksia ja vuonna 1858 Wolmar Schildtin toimesta ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu aloittikin toimintansa Jyväskylässä. Tästä lähtien tärkeimpiä tavoitteita olivat suomen kielen kohottaminen oikeus- ja virkakieleksi ja suomenkielisten oppikoulujen aikaansaaminen. Samaan aikaan Snellmanin aloitteesta julkaistiin vuonna 1863 kielimanifesti, jonka mukaan suomen kieltä oli pidettävä ruotsin veroisena kaikessa, mikä koski välittömästi suomenkielistä väestöä. 1800-luvun keskivaiheilla suomalainen kansallistunne voimistui. Nationalismin myötä alettiin jo puhua suomalaisesta kansasta ja sen erityispiirteistä.

Kysymys oppilaitoksista 1870-luvulla synnytti kiivaita keskusteluja valtiopäivillä. Säädyt olivat jakautuneet niin, että Yrjö-Koskisen ja A. Meurmanin johtamat suomenmieliset olivat enemmistönä  pappis- ja talonpoikaissäädyissä, kun taas ruotsinmieliset olivat vallalla aateli- ja porvarissäädyissä. Vaikka suomenkielisiä oppilaitoksia oli perustettu valtion toimesta Jyväskylään, Kuopioon, Joensuuhun ja Hämeenlinnaan, halusivat suomenmieliset yhä useampia suomenkielisiä oppikouluja perustettavan ja etenkin suomenkielisillä paikkakunnilla olevien oppikoulujen muuttamista suomenkielisiksi. 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä suomenkielisten oppikoulujen vaikutuksesta oli syntynyt suomenkielinen sivistyneistö.

Lopulta muillakin aloilla suomenkielisyys edistyi. Suomenkielinen sanomalehdistö lisääntyi ja kirjallisuus ja kieli kehittyivät yhä enemmän sivistyskieleksi teatterin, musiikin ja kuvaavien taiteiden myötä, joissa suomalaiset aiheet saivat tärkeän sijan.  Ja kun Kansallispankki ja Suomi-yhtiön kaltaiset suomalaiset liikelaitokset olivat perustettu, liike-elämä suomalaistui. Viimeinen sinetti oli vuonna 1900 voimaan astunut kieliasetus, jossa suomi kohotettiin tasavertoiseksi virkakieleksi ruotsin ja venäjän rinnalle. Taistelu oli ohi.




   

Klassikkoteostehtävät

Tuntematon sotilas

1.      1. Julkaisun jälkeen sai kiittävää kritiikkiä, kunnes Toini Havun kielteinen kritiikki Helsingin Sanomissa laukaisi valtavan kuohunnan. Havun kritiikki keskittyi siihen, että Linna oli juuttunut yksittäistapauksiin ilman laajempaa näkemystä ja samaan aikaan oli lähtenyt liikkeelle lukijoiden virta ja teos kiersi kädestä käteen kaikkialla. Kritiikissä oli kyse arvomaailmojen murtamisesta. Katsottiin, että Linna oli häpäissyt kolme pyhää; suomalaisen upseerin, suomalaisen sotilaan ja suomalaisen lotan. 1954 oli vielä vallalla käsitys sankarillisesta suomalaisesta sotilaasta Vänrikki Stoolin tyyliin eikä käyty sota ollut muuttanut ainakaan julkisuudessa esitettyä kuvaa. Ei ollut hyväksyttyä kertoa, että upseeri saattoi olla epäpsykologinen öykkäri tai että sotilas sodassa pelkäsi, kapinoi ja purnasi. Lopulta Linna kuitenkin oli voittaja keskustelussa.

2.      2. S. 320-325 väijytystilanne suoaukiolla. Kohtaus kuvaa Rokan älykkyyttä ja rohkeutta äärimmäisen vaarallisessa tilanteessa. Harkintakyky ja suunnitelmallisuus ovat ihailtavaa tässä tiukassa paikassa. Taistelutoveri pakoyritys pois tilanteesta ei myöskään lannista Rokkaa, eikä hän halveksi pakenevaa toveria. 

 3. Rokka. Hän on verbaalisesti hauska (murre) ja sanavalmis. Rokan vähäinen kunnioitus ylempiään   kohtaan oli mielenkiintoista, koska hän ei kunnioittanut sotilasarvoja. Toisaalta tämä toi tasapainoa armeijakuriin. Joskus hän veti epäkunnioituksen niinkin pitkälle, että hän sai marttyyrimaisella tyylillä rangaistuksia. Rokka oli myös hyvin älykäs.

4.   Vanhala. Ei tullut kirjassa esille niin vahvasti kuin muut.

5.   En ole nähnyt.

6.   Kirja antoi aiempia paremman ja yksityiskohtaisemman tulkinnan sodasta sekä antoi samalla äänen kuuluviin sodan kokeneille etulinjan miehille, jotka ottivat kirjan omakseen. Kirjan henkilöhahmojen maanläheisyys lukijan suhteen oli kannattava voima, sillä lukija pystyi samaistumaan henkilöhahmoihin, koska he olivat aivan tavallisia suomalaisia ihmisiä. Samalla kirja rikkoi kaksinaismoralistista ajattelutapaa, jossa Neuvostoliitosta ei saanut puhua negatiiviseen sävyyn.

7. En usko tarttuvani. Kirja näyttää muutenkin olevan jo ”pakollinen” koulussa, sillä jo yläasteelta alkava vouhotus kirjasta on ihailtavaa.

8.   Kuvaukset sodan hyökkäyksistä ja haavoittumisista ovat hyvinkin yksityiskohtaisesti kirjoitettu. Sodan aiheuttama kärsimys ja julmuus viittaavat siihen, että ei enää kaivata sotimista, joten kyllä, ainakin jollain tasolla sodanvastainen.

Kaverisuhteet sosiaalisessa mediassa

   Meneillään on Internetin aikakausi. Perinteinen lehtimedia on varpaillaan, kun ihmiset saavat lähes kaiken tarvitsemansa informaation Internetistä. Internetin myötä sosiaalisessa mediassa syntyy nopeasti myös uusia kontakteja. 

   Tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa ovat suosiossa sellaiset palvelut, kuten Twitter, Facebook ja MySpace. Näissä nettiyhteisöissä ihmiset voivat jakaa omia kuviaan, tietojaan ja pitää yhteyttä kavereihin. Samalla syntyy uusia nettiystäviä, kun esimerkiksi ihmiset kertovat mistä asioista he ovat kiinnostuneet ja kerääntyvät yhteisöihin, joissa on samankaltaisia ihmisiä ja samat kiinnostuksen kohteet. Suhde syntyy välittömästi ihmisten välille, kun he ryhtyvät chattailemaan ja pitämään yhteyttä netin välityksellä yhä enemmän.

   Voidaanko tälläistä sitten kutsua kaverisuhteeksi? Niissä ihmiset eivät koskaan juttele toisilleen kasvokkain ja mene tekemään yhdessä jotain, vaan kirjoittelevat virtuaalimaailmassa toisilleen. Se voi tuntua läheiseltä suhteelta mitä enemmän he tutustuvat toisiinsa ja jakavat tietojaan. Joillekin se taas voi olla myös helpotus, jos on vaikeuksia solmia ystävyyssuhteita oikeassa elämässä. Myöhemmin on kuitenkin mahdollista, että nettiystävykset sopivat tapaamisesta ja ystävyys siirtyisi oikeaan elämään. Kehitys olisi siis myönteinen.

   Facebookissa monilla käyttäjillä on satoja kavereita. Voidaan puhua jopa trendistä, jossa tavoitteena on saada mahdollisimman paljon kavereita. Ehkä käyttäjät haluavat ilmaista etteivät he ole yksin vaan suosittuja, niin kuin nykypäivänä on tärkeää. Jos henkilön käyttäjäprofiilissa lukee, että käyttäjällä on esim. 300 kaveria niin kuinka monen kanssa hän on oikeasti tekemisissä? Toisaalta voidaan miettiä, että kuinka moni näistä kavereista on nettikavereita ja kuinka moni oikeita kavereita oikeassa elämässä. Totuus on kuitenkin se, että oikeassa elämässä käyttäjä on jatkuvasti tekemisissä ehkä noin 50:n kaverin kanssa niistä 300:sta.

   Internetin avulla joku saattaa saada nettiystävän jostain ulkomaalaisesta, mikä luo uusia ulottuvuuksia suhteisiin. Internet onkin yhä suuremmassa roolissa globaalissa maailmassa ja tänä päivänä sen kautta syntyvät monet kaverisuhteet.