Suomen ollessa Ruotsin vallan alaisuudessa suomen kieltä nähtiin lähinnä vain hengellisessä kirjallisuudessa. Akateeminen kirjallisuus oli edelleen ruotsiksi ja latinaksi. Suomen Ruotsista erottamisen jälkeen vuonna 1809 alkoi Suomen kansallishenki herätä ja Suomen kirjallisuus sai omintakeisempaa muotoa ja sisältöä. Venäjän keisari Aleksanteri I antoi Suomelle autonomian, mikä edesauttoi kansallishengen nousua.
1800-luvun alkupuolella Upsalasta tullut uusromanttinen suuntaus sai joukon kannattajia, joita myöhemmin kutsuttiin Turun romantikoiksi. He olivat etupäässä yliopistopiireissä luomassa Suomelle omaa kirjallisuusidentiteettiä. Tämän poliittis-kirjallisen liikkeen tarkoituksena oli suomalaisen kansallistunteen herättäminen ja suomenkielisen kulttuurin kehittäminen. Liikkeen johtohahmona oli suomalainen poliitikko ja kirjailija Adolf Ivar Arwidssonin.
Suomalaisuutta ajoivat monet kirjailijat kirjoituksissaan, kuten Arwidssonin Åbo Morgonblad -lehdessä vuonna 1821. Fennomanian keskukseksi perustettiin 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja 1840-luvulla J. V. Snellmanin johdolla kohotettiin suomalaisten kansallishenkeä. Snellman osoitti suorasanaisesti miten Suomen kansa oli henkisesti ja aineellisesti jäänyt muista jälkeen ja miten syynä oli kansallishengen puute. Jotta syntyisi kansallishenki, täytyi suomen kieli olla sivistys- ja valtakielenä. Suomen kieli oli siis saatava valtakieleksi yliopistoihin, virastoihin ja kouluihin.
Snellmanin sanat synnyttivät myös vastarintaa, jota kutsuttiin svekomaniaksi. Ruotsalaisessa sanomalehdistössä yritettiin osoittaa kuinka suomen kielen asettaminen sivistyskieleksi oli mahdotonta. Hallituspiireissä fennomaniaan suhtauduttiin vihamielisesti, mikä johtikin vuoden 1850 sensuurikieltoon. Sen mukaan suomeksi ei ilman erityistä lupaa saanut painattaa muita uusia kirjallisia tuotteita kuin sellaisia, jotka tavoittelivat uskonnollista mielenylennystä tai taloudellista hyötyä. 1850-luvulla Krimin sodan aikana tämä sensuuriasetus kuitenkin vaipui unohduksiin ja 1860 se kumottiin vielä muodollisesti.
Vapaamielisen Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle vuonna 1855 ilmapiiri keveni ja suomenmielisyys nosti päätään. Vaadittiin perustettavaksi korkeampia suomenkielisiä oppilaitoksia ja vuonna 1858 Wolmar Schildtin toimesta ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu aloittikin toimintansa Jyväskylässä. Tästä lähtien tärkeimpiä tavoitteita olivat suomen kielen kohottaminen oikeus- ja virkakieleksi ja suomenkielisten oppikoulujen aikaansaaminen. Samaan aikaan Snellmanin aloitteesta julkaistiin vuonna 1863 kielimanifesti, jonka mukaan suomen kieltä oli pidettävä ruotsin veroisena kaikessa, mikä koski välittömästi suomenkielistä väestöä. 1800-luvun keskivaiheilla suomalainen kansallistunne voimistui. Nationalismin myötä alettiin jo puhua suomalaisesta kansasta ja sen erityispiirteistä.
Kysymys oppilaitoksista 1870-luvulla synnytti kiivaita keskusteluja valtiopäivillä. Säädyt olivat jakautuneet niin, että Yrjö-Koskisen ja A. Meurmanin johtamat suomenmieliset olivat enemmistönä pappis- ja talonpoikaissäädyissä, kun taas ruotsinmieliset olivat vallalla aateli- ja porvarissäädyissä. Vaikka suomenkielisiä oppilaitoksia oli perustettu valtion toimesta Jyväskylään, Kuopioon, Joensuuhun ja Hämeenlinnaan, halusivat suomenmieliset yhä useampia suomenkielisiä oppikouluja perustettavan ja etenkin suomenkielisillä paikkakunnilla olevien oppikoulujen muuttamista suomenkielisiksi. 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä suomenkielisten oppikoulujen vaikutuksesta oli syntynyt suomenkielinen sivistyneistö.
Lopulta muillakin aloilla suomenkielisyys edistyi. Suomenkielinen sanomalehdistö lisääntyi ja kirjallisuus ja kieli kehittyivät yhä enemmän sivistyskieleksi teatterin, musiikin ja kuvaavien taiteiden myötä, joissa suomalaiset aiheet saivat tärkeän sijan. Ja kun Kansallispankki ja Suomi-yhtiön kaltaiset suomalaiset liikelaitokset olivat perustettu, liike-elämä suomalaistui. Viimeinen sinetti oli vuonna 1900 voimaan astunut kieliasetus, jossa suomi kohotettiin tasavertoiseksi virkakieleksi ruotsin ja venäjän rinnalle. Taistelu oli ohi.